perjantai 21. marraskuuta 2014

Oodi rakkaudelle

Rakkaus on syntymäoikeutemme. Rakkaus jolla ei ole itseä tai muita, hyvää tai pahaa, valkoista tai mustaa; vain pyyteetöntä rajatonta rakkautta.

Syntyessämme tähän maailmaan tunsimme itsemme tervetulleiksi, sillä ensimmäiset tapaamamme ihmiset, vanhempamme, jakoivat pyyteettömän rakkauden kanssamme.

Pian kuitenkin huomasimme monien ihmisten unohtaneen sen mikä myös heille on erottamattomana osana elämää annettu. Jopa omat vanhempamme eivät aina näyttäneet muistavan rajattoman rakkauden olevan myös heidän oikeutensa.

Yritimme muistuttaa aikuisia siitä minkä he olivat unohtaneet, mutta meitä ei kuunneltu. Aikuiset sanoivat meille, ettemme ole vielä oppineet minkälaista rakkaus todellisuudessa on. He kertovat meille, että rakkautta on maailmassa rajallinen määrä ja sen olevan varattu niille, jotka ovat sen ansainneet.

Tämä pelotti meitä, sillä emme ymmärrä miten aikuiset olivat voineet unohtaa jotain näin tärkeää. Tapasimme jopa aikuisia, jotka olivat niin totaalisesti unohtaneet syntymäoikeutensa, etteivät he edes uskoneet rakkauden olemassaoloon. He kertoivat meille maailman olevan kylmä ja kova paikka, jossa vain vahvimmat pärjäävät.

Opimme, että jos täällä elää rajattomasta rakkaudesta, niin joudumme pelkäämään ja meitä sattuu. Emme halunneet pelätä ja tulla satutetuksi ja aloimme rakentaa suojaa ympärillemme. Tuo suoja loi meille näennäisen turvan, sillä saimme suojattua itseämme omilta peloiltamme ja unohduksiin vajonnelta maailmalta. Emme tunteneet enää itseämme avuttomiksi aikuisten armoilla, mutta samalla aitasimme itsemme avoimen pyyteettömän rakkauden ulkopuolelle.

Vuodet vierivät ja aloimme itsekin unohtaa. Emme enää muistaneet miksi olimme rakentaneet suojan ympärillemme, vaan se tuntui aina olleen siinä. Kurkistellessamme suojamuurin takaa avautuvaa muiden ihmisten suojien täplittämää vierasta maailmaa, saatoimme todeta lapsuutemme aikuisten olleen oikeassa: ei pyyteetöntä rakkautta todellisuudessa ollutkaan olemassa.

Silloin tällöin tulee kuitenkin hetkiä, kun muistamme unohtaneemme jotain hyvin tärkeää. Kenties se on kun katselet omaa vastasyntynyttä lastasi, kenties kun kuuntelet käen kukuntaa keskikesän yönä, tai kenties kun autat tuntematonta ihmistä kadulla. Silloin aivan kuin kohottaudumme muurimme päälle seisomaan ja hämmästelemme siltä avautuvaa avaraa, kaunista ja pelotonta näkymää. Näemme, ettei suoja ole turvannut meitä, vaan se on itseasiassa estänyt meitä näkemästä ja kokemasta elämää sellaisena kuin se on.

Muista, pyyteetön rakkaus on myös sinun perimmäinen oikeutesi. Sinä saat rakastaa itseäsi täydellisesti juuri sellaisena kuin sinä olet, ilman ehtoja ja rajoituksia.

Sinä saat rakastaa myös niitä jotka ovat rakentaneet ympärilleen vahvan suojamuurin ja toimivat siksi pelosta ja vihasta. Nuokin ihmiset kärsivät, sillä heillä on hyvin vähän kosketusta rakkauteen, rauhaan ja kauneuteen. Heillä on usein ollut jo lapsuudessaan syitä rakentaa itselleen erityisen vanha suoja.

Kaikki pelko kumpuaa meille syntymässä annetun rakkauden menettämisestä. Kaikki viha kumpuaa pelosta. Maailmassa ei ole absoluuttista pahuutta, on vain pelkoa ja unohdusta.

Vain rakastamalla pyyteettömästi ja rajattomasti voimme herättää itsemme ja toisemme muistamaan sen minkä olemme unohtaneet ja elää elämää sellaisena kuin elämä sen tarkoitti: pelottomana, kauniina ja rakkauden täyttämänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email