tiistai 28. huhtikuuta 2015

Rahamarkkinoiden muutoksesta

Elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja rahamarkkinoilla.

Kaikki raha on velkaa. Rahaa syntyy kun pankki myöntää esimerkiksi yksityishenkilölle asuntolainan. Raha katoaa kun laina maksetaan takaisin. Liikepankeilla, kuten esimerkiksi OP:llä, on siis rahanluontioikeus. Rahasta 97% on elektronista, liikepankkien liikkeelle laskemaa lainaa ja loput 3% on keskuspankkien liikkeelle laskemia seteleitä ja kolikoita (joka myös on eräänlaista lainaa). Nykyjärjestelmässä liikepankit voivat luoda siis rahaa tyhjästä loputtomasti, sillä rahakantaa ei ole sidottu mihinkään (kuten kultaan) rahan arvon perustana.

Kuten monissa muissakin Euroopan maissa, myös Islannissa koettiin vuoden 2008 aikana hyvin vakava pankkikriisi. Sen suurimmat liikepankit olivat myöntäneet lainaa (eli luoneet rahaa) yksitoistakertaisesti Islannin bruttokansantuotteeseen verrattuna. Toisin kuin monet muut maat, Islannin valtio ei kuitenkaan lähtenyt rahoittamaan ongelmiin ajautuneita pankkeja, vaan antoi niiden kaatua ja kansallisti ne. Näillä toimilla se joutui huonoon valoon kansainvälisillä rahamarkkinoilla, mutta lopputulos on ollut Islannin kannalta erittäin positiivinen. Sen työttömyysaste on Euroopan pienimpiä ja sen BKT tulee tänä vuonna ensimmäisenä kriisimaana ohittamaan tason, jolla se oli ennen kriisiä.

Islanti ei ole jättänyt uudistuksia tähän, vaan nyt se pohtii vieläkin radikaalimpia muutoksia. Maa suunnittelee kansallistavansa keskuspankkinsa ja tekevänsä siitä ainoan tahon, jolla on rahanluontioikeus. Tällöin liikepankit toimisivat vain rahan välittäjinä ja päivittäisen pankkitoiminnan järjestäjinä. Tällä olisi suora vaikutus kansantalouteen, sillä kaikki valtion keskuspankille maksamat korot jäisivät islantilaisten käyttöön. Järisyttävänä esimerkkinä, että Suomi on vuoden 1985 jälkeen maksanut valtiovelan korkokuluja 80 miljardia euroa. Nämä rahat ovat menneet yksityisille finanssilaitoksille, kuten ulkomaisille suurpankeille. Jos Suomen keskuspankki olisi itse rahoittanut valtiota (kuten ennen vuotta 1985), Suomen valtionvelka olisi nyt 94 miljardia (nykyinen määrä) – 80 miljardia (maksetut korkokulut) = 14 miljardia.

Yhdysvaltojen varoituksista huolimatta, kaikki sen liittolaiset Japania lukuun ottamatta liittyivät viime kuussa perustajajäseninä Asian Infrastructure Investment Bankiin (AIIB). Pankki on nähty kilpailijana Kansainväliselle valuuttarahastolle, Maailmanpankille ja Asian Development Bankille, sillä varsinkin Kiina ei ole ollut tyytyväinen siihen, että se on sen valtavasti kasvaneesta taloudesta huolimatta jätetty näiden organisaatioiden päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä oli suuri arvovaltatappio Yhdysvalloille, sillä lähes yön yli taloudellista valtaa katosi sen käsistä enemmän kuin lähihistoriassa kertaakaan aiemmin. Yhdysvallat näyttääkin tällä hetkellä hyvin yksinäiseltä Japanin, Pohjois-Korean, Kolumbian ja Taiwanin kanssa niiden maiden joukossa, jotka eivät aio tai voi liittyä AIIB:hen


"AIIBMap" by EmberEdison - This file was derived from:BlankMap-World8.svg:BlankMap-Macau&HongKong.svg:. Licensed under CC BY-SA 4.0 via Wikimedia Commons - http://commons.wikimedia.org/wiki/File:AIIBMap.svg#/media/File:AIIBMap.svg

Vaikka muutoksella ei vielä ole juuri konkreettisia vaikutuksia, ovat sen potentiaaliset mahdollisuudet sitäkin suurempia. On spekuloitu, että AIIB mahdollistaisi hyvin kokonaisvaltaisen maailmanlaajuisen rahamarkkinoiden nollauksen, jossa valtiot siirtyisivät takaisin kansallisiin rahanluontioikeuden omaaviin keskuspankkeihin. On uumoiltu jopa siirtymisestä takaisin kultakantaan, jolloin rahaa ei enää voisi loputtomasti luoda tyhjästä.

Tahot joiden valta perustuu nykyjärjestelmän olemassaoloon, eivät luonnollisesti tällaisen muutoksen puolesta liputa ja pyrkivät tekemään kaikkensa sen estääkseen. Hyötyjinä olisivat kuitenkin 99% maailman kansasta, joten puolia ei tavallisen kansalaisen ole vaikea valita. Jos siis kuulet joku aamu koko kansainvälisen pankkijärjestelmän sulkeutuneen, ei ole syytä huoleen, vaan kenties aihetta sen hyllynpäällä pitkään seisseen samppanjapullon avaamiseen.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pelon ja vihan arkkitehdit

Ihminen ei lähtökohtaisesti vihaa toista ihmistä. Vihaan tarvitaan pelkoa.

Sitä Raatteen tielle jäätynyttä ukrainalaista pienviljelijää olisi ollut vaikeampi saada lähtemään kuolemaansa, jos hänelle ei olisi ensin kerrottu, että maassa josta hän oli kenties kuullut vain nimen, oli noussut häntä ja hänen perhettään uhkaava murhanhimoinen barbaarien joukko.

Tällainen manipulointi ei kuitenkaan koske meidän kaltaisia vapaassa demokraattisessa maassa kasvaneita, analyyttiseen ja kriittiseen ajatteluun opetettuja ja vapaan lehdistön tukemia ihmisiä, joilla on kaikki mahdollinen tieto ulottuvilla. Vai koskeeko?



Maailma ei ole muuttunut. Ihminen ei edelleenkään lähtökohtaisesti vihaa toista ihmistä ja vihaan tarvitaan edelleen pelkoa.

Edelleen on myös tahoja, joiden synkkien päämäärien ajamiseen vaaditaan pelkoa ja vihaa. Eivätkä he ole koskaan kaihtaneet keinoja saavuttaakseen haluamansa.

Kuuntele sydäntäsi, älä niitä jotka lietsovat pelkoa ja vihaa. Vain rakkaus on todellista.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Polkuni

Tulemme tänne kokien itsemme saumattomaksi osaksi maailmaa, kuten voimme kuvitella miten aalto kokisi itsensä osaksi merta tai miten lehti kokisi itsensä osaksi puuta.
 

Nopeasti unohdamme ykseytemme, sillä samaistumme kehoon, jonka kautta toimimme. Tämä on luonnollista, sillä lapsi huomaa olevansa erillinen ihminen äidistään jo hyvin nuorena.
 

Itsensä unohtanut maailma kuitenkin kasvattaa tästä erillisyyden siemenestä valtavan viidakon, joka peittää ykseyden alleen. Erillistä minää rakennetaan ja odotetaan rakennettavan läpi elämämme: minun nimeni, minun kansalaisuuteni, minun ulkonäköni, minun omaisuuteni jne. Lisäksi kokemamme pelko sinetöi äärettömyyden ulkopuolellemme. Ykseys kuroutuu aina vain tiukemmin kehon, sen tarinan ja pelkojemme ympärille.
 

Mitä syvempää unohdus on, sitä enemmän ihminen kärsii. Mitä enemmän ykseys kokee olevansa erillisyys, sitä tuskaisemmaksi elämä käy.
 

Omalla kohdallani unohdus oli syvää ja siitä seuraavat pelko ja erillisyyden tunne ajoittain musertavia. Ihminen kokee tämän esimerkiksi masennuksena ja erilaisina pelkotiloina.
 

Olin onnekas, sillä pääsin psykoanalyysiin. Hoidossa oli ainoastaan yksi ohje: kerro ääneen mieleesi tulevat ajatukset. Ajatukseni vahvistivat sen minkä jo tiesin; maailma oli kylmä ja kova paikka, jossa biologiset olennot taistelivat eloonjäämisestä.
 

Analyytikkoni kysyi minulta vuosien varrella nähdäkseni kaksi hyvin tärkeää kysymystä: kuvittelenko maailma todella olevan tällainen, vai onko se fantasiaani ja miksi kuvittelen hänen valinneen tällaisen ammatin, jos hän ei välittäisi minusta. Erillisyyden läpitunkemattomaan viidakkoon saapui vieras, joka hitaasti heikensi kasvustoa. Tuo vieras oli rakkaus.
 

Noin puolitoista vuotta sitten koin hyvin yllättäen ja hetkellisesti miltä maailma näytti ilman erillisyyttä. Se sama maailma joka vain muutamaa hetkeä aiemmin oli ollut kuin pyytämättä annettu elinkautinen kärsimysnäytelmä, muuttui maailmaksi joka oli täynnä rakkautta, rauhaa ja kauneutta.
 

Olin hyvin hämmentynyt kokemuksestani, sillä en ollut koskaan kokenut tai kuvitellut kokevani mitään vastaavaa. Pian kuitenkin opin, että esimerkiksi Zen Buddhalaisuudessa tällaista kokemusta kutsutaan Satoriksi; ensimmäiseksi heräämiseksi todelliseen luontoomme.
 

Koska kokemus oli niin kokonaisvaltainen ja vapauttava, keskittyi miltei kaikki huomioni sen ympärille. Echart Tolle, Ramana Maharsi, Rupert Spira, Jack Kornfield, Adyashanti, Buddha, Jeesus ja monet muut henkiset opettajat ja heidän oppinsa tulivat tutuiksi. Suuresta osata hereillä oloaikaani tuli osa harjoitusta. Olin nähnyt pilkahduksen auringosta ja halusin nähdä sen kokonaan.
 

Opettelin kerta toisensa jälkeen avautumaan tähän hetkeen. Koska kokemuksella erillisestä itsestä oli ollut kolmekymmentä vuotta aikaa muodostua, ei se ymmärrettävästi sulanut hetkessä. Hitaasti kokemus minusta kehoni sisään sijoittuvana tarinana antoi kuitenkin sijaa nykyhetken äärettömyydelle.
 

Vaikka itsetutkiskelun kautta saavutin aina enenemissä määrin mistään riippumatonta rakkautta ja rauhaa, ei polku aina ollut helppo. Haastavaa vaihetta kutsutaan kirjallisuudessa sielun mustaksi yöksi. Kun koko vanha identiteetti koetaan illuusioksi, ihminen ei ymmärrettävästi hetkellisesti enää tiedä kuka hän on. Ymmärsin kuitenkin palanneeni kotiin alkuperäiseen olemukseeni.
 

Jälkeenpäin ajateltuna on hyvin loogista, etten syntynyt tänne Jarmo Ekmanina, joten minun täytyy olla jotain muuta. En olisi kuitenkaan arvannut todellisen olemukseni olevan jotain näin valtavan suurta ja kaunista.
 

En voi enää myöskään kuin todeta Buddhalaisuuteen ja Hindulaisuuteen liittyvän hyvin perustavalaatuinen totuus elämästä ja varsinkin länsimaissa vallalla olevan käsityksen meistä erillisinä biologisina olentoina olevan väärä.
 

Ykseys on jokaisen meidän todellinen olemus. Milloin ykseyden aalto, tai sielu, herää erillisyydestään, ei nähdäkseni ole merkitystä. Koska aikaa ei ole, voimme seikkailla ikuisuuden eri elämissä etsimässä itseämme. Lähdemme kotoa ja etsimme itseämme maailmasta, mutta lopulta palaamme jokainen kotiin. Tämäkään ei vielä ole tarinan päätepiste, vaan yhden vaiheen päätös.
 

Miten tämä kaikki on muuttanut elämääni? Ulkoisesti ei juuri mitenkään, teen edelleen päivän askareet ja nukun yöt. En kuitenkaan enää kuvittele olevani ruumiini aikaa sijoittuva tarina, vaan olen se nykyhetken ykseys joka kokee itseään tämän kehon kautta. Tästä kokemuksesta seuraa olosuhteista riippumaton levollisuus ja rauha ja pyyteetön rakkaus jokaista ykseyden osaa kohtaan.
 

Irtisanouduin jokin aika sitten työstäni. En siksi, että kokisin sen ikäväksi, mutta haluan kuitenkin elää absoluuttista vapauttani muualla. Kun kesä tulee, lähden Suomen kauniisiin metsiin telttailemaan. Mihin polkuni vie minut myöhemmin, en tiedä, mutta sillä ei ole merkitystä. On vain tämä ikuinen nyt-hetki, jossa kaikki tapahtuu. Kun kehoni aikanaan kuolee, se saa jäädä niille sijoilleen, sillä minä en makaa siinä.
                                 "Älä seiso haudallani itkien; en ole siellä, nuku en.
                                           Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
                                                 olen timantinhohde lumessa.
                                              Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
                                                syyssade, joka puhaltaa hiljaa.
                                               Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
                                                  olen ylitsesi maahan uuteen
                                              matkaavien muuttolintujen lento.
                                                Olen öisten tähtien loiste hento.
                                                   Älä seiso haudallani itkien;
                                                    en ole siellä - kuollut en."

                                                             Tuntematon
                                                (alkup. Mary Elizabeth Frye)


Follow by Email