lauantai 2. toukokuuta 2015

Todellisuuden luonteesta

Normaalisti tunnemme ja ajattelemme sijoittuvamme kehojemme sisälle ja toimivamme kuolleesta materiasta koostuvassa maailmassa.

Kummankaan olemassaolosta ei kuitenkaan ole todisteita. Tietoisuuden luovaa mekanismia tai ajatuksia ajattelevaa ”minua” ei ole löydetty kehojemme sisältä, eikä materiaa ei ole löydetty irrallaan tietoisuudesta.

Jos lähestymme todellisuutta rehellisesti ja uteliaasti, huomaamme ettei tietoisuus rajoitukaan kehoomme, vaan on rajaton ja on se joka tuntemuksen meistä kehojemme sisään sijoittuvana ”minuna” tuntee.

Sen lisäksi, että tietoisuus on tietoinen itsessään ilmentyvistä objekteista (kuten keho tai puu) on se myös tietoinen itsestään, eli se on tietoinen siitä että se on tietoinen.

Voit kenties kysyä itseltäsi: ”olenko minä tietoinen?” Hetken pohdittuasi huomaat, että olet tietoinen esimerkiksi kehosi tuntemuksista. Huomaat, ettet olekaan tuntemus itsessään, vaan olet tietoisuus joka on tuntemuksen tuntee.

Sama tietoisuus joka tuntee kehosi, tuntee myös maailman kehosi ympärillä. Kun kuulet äänen, näet jotain tai kosketat jotain, aistimus ei tapahdu ”sisälläsi” vaan ”ulkopuolellasi”. Kuulet linnunlaulun kehosi ulkopuolella, sillä tietoisuus joka sen tuntee ei rajoitu kehoosi.

Lähes kaikki kärsimys johtuu tästä unohduksesta. Mitä enemmän kuvittelemme olevamme kehomme tuntemukset ja niihin liittyvät ajatukset, sen sijaan että olisimme tietoisuus joka tuntemukset ja ajatukset tuntee, sitä kauemmaksi ajaudumme todellisesta olemuksestamme.

Kasvettuamme aikuisiksi tämä väärinkäsitys on juurtunut jo hyvin syvälle. Ajatteleva mieli on valjastunut palvelemaan tuntemusta kehon sisälle sijoittuvasta ”minusta”. Tämä ”minä”-tuntemus ja siihen liittyvät ajatukset lähtevät etsimään onnea maailmasta, ymmärtämättä että onni on sisäänrakennettuna todelliseen itseemme, tietoisuuteen.

Kun tulemme ymmärtämään, että olemmekin avoin tietoisuus, emmekä vain siinä koetut tuntemukset ja ajatukset, voimme hitaasti päästää niistä irti. Yhtä varmasti kuin ”minä”- tuntemus on syntynyt, niin yhtä varmasti se myös sulaa. Ei tarvita mitään muuta kuin irtipäästämistä, sillä sinä tietoisuus olet vain takertunut kehosi tuntemusten ympärille ja unohtanut itsesi.

Vaikka tietoisuus on jaettu ja rajaton, subjektiiviset mielemme ja niiden sisällöt ovat rajallisia. Koemme mielessämme oman kehomme ja maailman. Aivot eivät tuota mieltä, vaan ovat mielemme kuva, samalla tavalla kuin salama ei tuota ilmakehän sähköpurkausta, vaan on sähköpurkauksen kuva.

Kun tietoisuus on selvästi nähty todelliseksi olemukseksemme, tarkoitus ei ole ”pysyä” tietoisuutena loppuelämäämme. Kun ymmärrämme, että onni onkin sisäänrakennettuna perimmäiseen olemukseemme ja aina saatavilla, emme enää kuitenkaan joudu pakonomaisesti etsimään sitä ulkopuoleltamme. Elämästä tulee tällöin kaunis mahdollisuus nauttia kehosta ja maailmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email