sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Uuden ajan kynnyksellä

Aikakautemme suurin ja laajimmalle levinnein uskonto makaa kuolinvuoteellaan. Tuo uskonto on materialismi. Usko siihen, että kaikki mitä tiedämme ja koemme koostuu kuolleesta materiasta, jonka alkuräjähdys sysäsi liikkeelle. Valtaosa maailman ihmisistä palvoo kyseenalaistamatta tätä uskomusta ja uhraa elämänsä sen alttarille.

Kuolleen materian olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Päinvastoin, jo miltei sata vuotta sitten kvanttimekaniikan löydökset osoittivat, ettei materiaa ole olemassa irrallaan tietoisuudesta. Mikä tärkeintä, myöskään oma subjektiivinen kokemuksemme elämästä ei tue materialismia, sillä kaikki mitä olemme ikinä kokeneet, olemme kokeneet tietoisuudessa ja tietoisuutena.

Näistä tosiasioista huolimatta miltei kaikki maailman instituutiot tieteistä uskontoihin vannovat materialismin nimeen. Ihminen nähdään biologisena koneena, mutta tässä tulkinnassa ohitetaan täydellisesti se miten subjektiivinen kokemus elämästä syntyy. Jokainen ymmärtää, ettei tuntemus voi tuntea itseään, eikä aistimus voi aistia itseään, mutta olemme täysin sokeasti sivuuttaneet kysymyksen siitä mikä on sen luonne, joka tuntemuksen tuntee ja aistimuksen aistii.

Miten virheellinen uskomus on jäänyt kyseenalaistamatta ja levinnyt näin valtavan laajalle? Osittain tämä perustuu siihen, että lähes kaikki maailman ihmiset ovat syntyneet tämän materialistisen laatikon sisäpuolelle. Kun saamme materialismin uskomuksena jo äidinmaidossa, tulee sen kyseenalaistaminen hyvin vaikeaksi ja siirrämme sen automaattisesti taas uusille sukupolville.

Valitettavasti kyseessä on osittain myös tietoisesta harhaanjohtamisesta. Ei ole sattumaa, että uskonnollisista teksteistä on jätetty pois maininnat kärsimyksestä vapaasta elämästä jo maan päällä ja sen sijaan peloteltu perisynnillä ja helvetillä. Ei ole sattumaa, että esoteerisempia aiheita tutkineet tiedemiehet, kuten Nikola Tesla, ovat jääneet paljon painoarvoaan pienemmälle huomiolle historiankirjoissa. Ei ole sattumaa, että aikamme on äärimmäisen keskittynyt materian palvontaan ja täysin sivuuttanut sen tosiasian, ettei materiaa ole koskaan löydetty irrallaan tietoisuudesta.

Ihminen joka uskoo materialismiin ja kuvittelee olevansa vain keho ja sen tarina on manipuloitavissa. Häntä voidaan pelotella, että sinä olet syntinen ja joudut helvettiin, jos et palvo jumalaamme ja maksa meille aneita. Hänelle voidaan kertoa, että sinä olet tämän maalainen ja tuo toinen ihminen on tuon maalainen ja sinä vihaat häntä ja hän vihaa sinua. Hänelle voidaan valehdella, että ollaksesi onnellinen sinun tulee toteuttaa meidän sinulle asettamat vaatimukset. Hänelle voidaan uskotella, että toisten elävien olentojen elämä on tärkeämpää kuin toisten. Hän on johdettavissa pelolla, sillä ihminen joka uskoo olevansa vain keho ja sen tarina pelkää kuolemaa.

Tulemme lyhyessä ajassa näkemään valtavia muutoksia maailmankuvassamme, sillä olemme nopeasti siirtymässä materialismista idealismiin, materian aikakaudesta hengen aikakauteen. Koska miltei kaikki maailman järjestelmät perustuvat materialistisille olettamille, tulevat muutokset koskettamaan suurta osaa elämästämme.

Hankalinta muutosvaihe tulee olemaan niille, jotka lujimmin takertuvat materialistisiin uskomuksiin. Helpointa se on taas niille, jotka vilpittömästi tutkivat todellisuutta ja suhtautuvat avoimesti uusiin näkemyksiin. Tämä aika kysyy aitoa skeptisyyttä ja uskallusta kyseenalaistaa vallitsevia jaettuja näkemyksiä. Tähän asti suurin osa skeptikoista, joihin itsekin aiemmin lukeuduin, ovat tosiasiassa olleet nykyisen materialistisen dogman sokeita puolustajia.

Esimerkkinä aivan viimeaikaisista uusista löydöksistä, NASA on onnistuneesti testannut sähkömagneettisen käyttövoimajärjestelmän [1], joka mahdollistaa työntövoiman tuottamisen tyhjiössä ilman polttoainetta. Tämä ei ole nykyisten materialismiin perustuvien fysiikan lakien mukaan mahdollista. Tämä on kuitenkin mahdollista ja odotettavaa uusien teorioiden, kuten holofraktaaliteorian [2] mukaan. Holofraktaaliteoria kuvaa nykyteorioita harmoonisemmin myös muiden materialismille ongelmallisten ilmiöiden, kuten painovoiman syntyä. Toisin kuin nykyteoriat, se kuvaa myös jaetun tietoisuuden mekanismia ja kaiken ykseyttä.

Uudet löydökset avaavat oven ilmaiselle ja loputtomalle energialle. Ne mahdollistavat teoreettisesti myös materian luomisen ns. tyhjästä. Näillä olisi täysin vallankumouksellinen vaikutus koko planeettamme elämään. On täysin ymmärrettävää, että tahot joiden valta perustuu nykyjärjestelmän niukkuudelle, tekevät kaikkensa etteivät keksinnöt näkisi päivänvaloa.

Todellisuus ei olekaan kuollut ja säännönmukainen vaan elävä ja muovautuva. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja muokkaamme aktiivisesti subjektiivista ja kollektiivista todellisuuttamme teoillamme ja ajatuksillamme. Kultainen sääntö, kohtele toisia niin kuin haluaisit itse tulla kohdelluksi, on erityisesti tässä ajassa hyvin tärkeässä asemassa.

Hengen voitolla materiasta on mahdollisuus vapauttaa meidän kaikesta kärsimyksestä, kaikesta puutteesta ja kaikesta pelosta ja vihasta. Älä luota niihin joiden sanoma luo pelkoa ja vihaa, vaan luota itseesi ja sydämeesi ja anna sisäisen valosi johdattaa sinua. Olemme nopeasti siirtymässä uuteen valoisampaan aikaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email