perjantai 29. huhtikuuta 2016

Karjalan mänty

Naton isäntämaasopimus, Yhdysvaltojen 20 kpl Stryker-ajoneuvoa (ja 160 sotilasta), 6 - 8 F-15C-hävittäjää (ja 70 - 100 sotilasta) Suomessa harjoittelemassa, suunnitelma antaa 25 000 varusmiehen liikekannallepano sotilasjohdolle ja Obaman vaatimus Saksan puolustusvoimille lähettää joukkoja ja kalustoa Baltiaan ja Puolaan yhdysvaltalaisten rinnalle. 

Muutama vuosi sitten olisin pitänyt näitä esimerkkejä sotilaallisesta eskalaatiosta Suomessa ja Euroopassa erinomaisina uutisina. Olinhan lukenut tarkkaan Ylen, Helsingin Sanomien, BBC:n ja The Economistin sivuilta miten Putinin johtama Venäjä on hullu ja täysin arvaamaton. Sellaisiahan ne hullut ovat, hulluja. Ja arvaamattomia. Eikä hulluille auta puhe. 


Tätä nykyä pidän näitä uutisia äärimmäisen huolestuttavina. Läntisellä pankkieliitillä pyyhkii huonosti. Sen käsikassaroiden Yhdysvaltojen ja Naton toimet Lähi-idän epävakauttamisessa ovat törmänneet seinään. Syyriaa ei saatu kaadettua ISIS:sen avulla, Irak ja Afganistan ovat ottaneet pesäeroa Yhdysvaltoihin ja Iran on noussut jälleen tärkeäksi alueelliseksi toimijaksi. 


Yhtään sen paremmin ei ole sujunut Ukrainassa, jossa hiekkaan on valunut USA:n varaulkoministeri Victoria ”vitut EU:sta” Nulandin ja Saksan liittokanslerin viraston mukaan vaarallista propagandaa Venäjästä esittäneen USA:n Naton Euroopan komentajan Philip Breedloven unelma suursodasta Euroopassa.


Mikä ratkaisevinta, läntisen pankkieliitin rahahanat ovat lopullisesti ruostumassa umpeen. Velkakuplaa ei pysty puhaltamaan kuin niin pitkään, ennen kuin se räjähtää. Pankkeja on tuettu kaikilla mahdollisilla keinoilla, eikä mikään tunnu auttavan. Ei keskuspankkielvytys, eivätkä negatiiviset korot. Lisäksi BRICS maat ovat jo maalisuoralla oman järjestelmänsä pystyttämisessä. Tilanne on lohduton.


Ainoa jäljellä oleva vaihtoehto on suursota. Savun laskeuduttua voitaisiin aloittaa jälleen puhtaalta pöydältä, kirjoittaa historia uudelleen ja kenties eliitin kaikkien painajaisten äiti, Internet, olisi myös vihdoin saatu räjäytettyä taivaan tuuliin. 


Jos haluaisin aikaansaada uuden konfliktipesäkkeen Venäjän rajalle, Suomi olisi tähän erinomainen kandidaatti. Armottomana jo vuosia jatkunut propaganda on valmiiksi jo ryssävihaisessa maassa ollut kuin bensan kaatamista liekkeihin.


On jokaisen suomalaisen etujen mukaista, ettei sotaa tule. On myös jokaisen isänmaallisen suomalaisen velvollisuus tehdä kaikki voitavansa tämän estääkseen.


Jos palo onnistutaan täällä räjäyttämään hallitsemattomaksi roihuksi, suomalaiset kärsisivät ja kuolisivat turhaan ja hyväksikäytettyinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email