maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ukrainan konfliktista

Kerrataan hieman muutamia vahvojen todisteiden tukemia seikkoja Ukrainan konfliktista, jotka kotimainen valtamedia on jättänyt painomusteen loppumisen tahi muun painavan syyn takia raportoimatta: 

1. Yhdysvallat tuki Ukrainan presidentin Viktor Janukovytsin hallintoa vastustanutta oppositiota ja sen suurinta puoluetta Svobodaa, jonka EU oli aiemmin tuominnut rasistiseksi, antisemitistiseksi ja muukalaispelkoiseksi. 


2. Yhdysvallat valitsi Ukrainan uuden hallinnon, jonka pääministerin Arseniy Yatsenyukin tuli Yhdysvaltojen varaulkoministerin Victoria Nulandin mukaan olla Svobodan johtoon yhteydessä ”neljä kertaa viikossa”. 


3. Maidanin aukiolla poliiseja ja mielenosoittaja murhanneet tarkka-ampujat kuuluivat Viron ulkoministerin Urmas Paetin tietojen mukaan uuden hallinnon alaisuuteen. 


4. Krimiläiset olivat saksalaisen mielipidemittaustoimiston tekemän tutkimuksen mukaan edelleen vuosi Venäjään liittymisen jälkeen 93%:sti liittymisen kannalla.


5. Hollannin tiedustelupalvelujen valvontaelimen CTIVD:n mukaan separatisteilla ei ollut käytössään keskipitkän kantaman tai toimivia pitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmiä, kun MH17 matkustajakone ammuttiin alas Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2014. Dutch Safety Board (DSB) oli aiemmin päätynyt tulokseen, että koneen tuhosi maasta ilmaan ammuttava Buk-ohjus. CTIVD:n mukaan tällaisia kuitenkin oli käytössä Ukrainan armeijan Itä-Ukrainaan sijoitetuilla joukoilla. 


6. MH17 tapausta tutkinut korkein Australian poliisiviranomainen totesi lisäksi oikeudessa, että tarvitaan tarkempia tutkimuksia kuin DSB:n raportti, jotta koneen pudottanut asejärjestelmä tai sitä käyttänyt joukko voidaan identifioida. 


7. Saksan ulkomaantiedustelun BDN:n keräämät tiedot eivät alkuvuodesta 2015 tukeneet NATO:n komentajan Philip Breedloven johtopäätöksiä, että Venäjä olisi lisännyt joukkojaan ja aseistustaan Itä-Ukrainassa Minsk II tulitaukosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Breedloven tiedot poikkesivat Yhdysvaltojen Euroopan NATO-liittolaisten tiedoista ja lähteet Saksan liittokanslerin virastossa pitivät niitä ”vaarallisena propagandana”. 


8. Vastikään vuodettujen sähköpostiviestien mukaan NATO komentaja Breedlove juonittelikin useiden vaikutusvaltaisten Washingtonin valtaapitävien kanssa pyrkien painostamaan Valkoista taloa laajentamaan konfliktia Venäjän kanssa. 


9. Yhdysvaltalaisen globaalin tiedusteluyrityksen Stratfordin mukaan ei ole Kievin hallinnon intresseissä ylläpitää Minskin tulitaukoa. Ukrainan parlamentin puhemies ilmoittikin Victoria Nulandille viime kuussa, että ellei ”kestävä tulitauko pidä 30, tai mieluiten 60 päivää, ei Minskin sopimusta voida täyttää.” [10] Kesäkuu oli Itä-Ukrainassa verisin lähes vuoteen [11]. Juuri Minskin noudattamatta jättäminen annettiin jälleen syyksi, kun EU jatkoi Venäjän vastaisia pakotteitaan heinäkuun alussa. Pakotteita jotka ovat aiheuttaneet suurta haittaa eritoten Suomen teollisuudelle ja taloudelle. 


Mediassa miltei ainoaksi syyksi ja analyysiksi kriisiin on annettu lukijoita aliarvioiva näkemys, että Putin on yksinkertaisesti muuttunut hulluksi ja arvaamattomaksi. Samainen argumentaatio on nähty oivaksi perusteluksi myös Naton ja Yhdysvaltojen nopeaan sotilaalliseen eskalaatioon Baltiassa ja Itämerellä ja Suomessa. 


Tosiasiassa Ukrainan vallankumous, vallanvaihto ja sitä seurannut venäjänkielisten alueiden halu liittyä Venäjään tai itsenäistyä oli läntisen pankkieliitin kädenjäljen tulosta. Toteuttaessaan värivallankumouksia ja muita kansannousuja ”demokratian” ja ”vapauden” nimissä ympäri maailmaa, Yhdysvallat ja Nato toimivat läntisen pankkieliitin työrukkasina. 


Niiden tärkeimpänä tehtävänä on säilyttää länsivetoisen velkaperusteisen rahajärjestelmän ja petrodollarin globaalit hegemoniat. Kiinan, Venäjän ja muiden BRICS maiden aloitettua oman vaihtoehtoisen ja mahdollisesti kultaan sidotun valuuttajärjestelmän rakentamisen, ovat ne odotetusti joutuneet Yhdysvaltojen, EU:n, Naton ja niiden äänitorven, nk. vapaan länsimedian, hampaisiin. Samalla kärsivät ja kuolevat tuhannet, ja pahimmillaan miljoonat ihmiset.


1, 2, 3. https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw
4. http://www.forbes.com/sites/kenrapoza/2015/03/20/one-year-after-russia-annexed-crimea-locals-prefer-moscow-to-kiev/#6defa8e05951
5. https://vastavalkea.fi/2016/02/26/hollannin-tiedustelupalvelut-separatistit-eivat-tuhonneet-matkustajalentokonetta/
6. http://www.globalresearch.ca/first-coroners-court-inquest-on-malaysian-airlines-mh17-crash-australian-police-dutch-prosecutors-break-with-dutch-safety-board/5496214
7. http://www.spiegel.de/international/world/germany-concerned-about-aggressive-nato-stance-on-ukraine-a-1022193.html
8. https://www.rt.com/usa/349213-hacked-emails-breedlove-ukraine/
9. https://www.stratfor.com/analysis/fighting-concessions-ukrainian-conflict
10. http://www.fort-russ.com/2016/06/ki...
11. http://www.hs.fi/ulkomaat/a14680282...

lauantai 9. heinäkuuta 2016

On materialism and the control structure

"The view now established in the West is that the people are not qualified to make political decisions." [1]

And I don't blame them. I was a technocrat and a federalist before. Yes, I thought that giving the ignorant plebs a vote was not a good idea. They could never understand the nuances of this complex world and would only stand in the way of progress. They'd even vote against Finland joining the Nato for crying out loud!

What happened? To go into details would take a book, but let me summarize.

The whole control structure hinges on materialism, the ontological notion that everything in existence can be reduced to matter. This is the alpha and omega of our entire world view and from which all its ideas emanate.

Once this core belief has been firmly established in an individual, which happens very early on, the rest is relatively straight forward:

-> since all is matter, you must be matter -> you are the human body -> the human body is programmed and informed by its DNA -> the DNA comprises of 'selfish' genes which attempt to ensure their continuity above all else -> a human being attempts to ensure its existence and continuity of its genes above all else -> a human society is a struggle for the 'survival of the fittest' -> the fittest fight their way to the top of the society -> cries of the plebs over 'injustice' is just the whining of the ones not fit to survive -> those fit to survive will win a long life through technological development whereas the rest will fall dead where they belong -> welcome to the brave new world à la Elysium.

There it is, the whole hierarchical control structure of haves (fit) and have nots (un-fit) lies on its materialistic foundation. Once a person firmly believes that all they are, or could ever be, is their body, the game is on.

Drop some acid, go for a month of Vipassana retreat, do what ever it takes, but for God's sake stop believing these absolutely ignorant and rubbish ideas about materialism. They do not withstand closer intellectual study nor primary research of reality. And with the foundation gone, falls the entire pyramid.


1. http://www.paulcraigroberts.org/2016/06/29/the-collapse-of-western-democracy-paul-craig-roberts/

The EU's President for the European Commission Jean-Claude Juncker comments that: "Leaders of other planets are worried"

“It should be known that those who observe us from afar are very worried. I met and heard and listened to several of the leaders from other planets who are very concerned because they question the path the European Union will engage on. And so, a soothing is needed for both the Europeans and those who observe us from … farther away.”

Some very intriguing comments from the European Union's President for the European Commission Jean-Claude Juncker in his speech to the European Parliament.




Follow by Email