perjantai 18. elokuuta 2017

Yhteysmeditaatio maanantaina 21.8 klo 21.11

Media repii sen omistajien suoraan tai välillisesti aiheuttamista mellakoista ja terroriteoista otsikoita. Se pyrkii jaottelemaan ihmiset toisiaan vastustaviin joukkoihin, joista jokaisen pitää valita puolensa.

Miksi? Samasta syystä kuin miksi pyromaani heittäisi bensaa sammumassa olevan tulipalonsa liekkeihin.

Eliitti ymmärtää todellisuuden luonteen. Sen, että materia on tietoisuuden funktio, ettei todellisuus ei ole fyysinen, vaan henkinen. Se tietää, että ihmiskunta muodostaa yhden kollektiivisen tietoisuuden.

Se tietää myös, että tämä tietoisuus muuttuu valtavaa vauhtia. Luomalla pelkoa ja vihaa, valtaapitävät yrittävät pysäyttää ihmiskunnan heräämisen ja säilyttää valtansa.

Osallistu maanantaina 21.8.2017 klo. 21:11:11 Suomen aikaa yhteysmeditaatioon. Merkittävä joukko ihmisiä ympäri maailmaa meditoi samaan täyden auringonpimennyksen aikaan.

Meditaation vaikutus kollektiiviseen tietoisuuteen on valtava, vaikkei siihen uskoisi. Muutamme konkreettisesti todellisuutta rauhallisemmaksi ja rakkaudellisemmaksi.

Ole mukana muuttamassa jakamaamme maailmaa paremmaksi meille kaikille. Kiitos <3
 

Meditaation ohjeet ja tiedot:



keskiviikko 16. elokuuta 2017

Keep calm and support Trump

“There is a rolling coup attempt against the President of the United States at the moment, there’s no question about that,” Pilger responded. “They want him out. All the major pillars of power in the United States, plus the Democratic Party, plus most of the media, want Trump out.”

https://www.rt.com/op-…/399420-trump-coup-deep-state-pilger/

Indeed, don’t buy into the Soros&Co funded psyops and the mainstream media bashing, but..


 
Former high-ranking US political figure Steve Pieczenik gives his insight on the Charlottesville debacle:

http://stevepieczenik.com/charlottesville-staged.../...

Many many other inconsistencies in the events if you care to dig in.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaapattu LGBT-liike

Homoseksuaalisuuden kriminalisoiva laki poistui vuonna 1971 ja sen tautiluokitus vuonna 1981.

Hienoa, näin pitääkin olla!

Nykyinen LGBT+ liike on kuitenkin kaapattu kulttuurimarxistien* työkaluksi ja sen kautta tavoitellaan myös pedofilian normalisointia.

Maahanmuuttoon liittyvien liikkeiden tavoin, myös se käyttää ihmisten vilpitöntä hyväntahtoisuutta verhotun agendan edistämiseen.

Se ei palvele enemmistön, vähemmistön tai heikompien etuja, vaan niiden tahojen, jotka pyrkivät yhteiskunnan hajauttamiseen ja rikoksiensa normalisointiin.


 
* Mitä on kulttuurimarxismi?

Follow by Email